Mutta auta armias, mitähän ne toisetkin ajattelevat, jos sanoisi että ei ole stressiä, en aio tehdä mitään erityistä tai ikävää, ei ole pitäisi-listoja. Että tekee sen mitä tekee, ja loput jättää tekemättä, koska voi ihan itse niin päättää. Ja jos joskus myöhemmin tuntuu, että sittenkin pitää, niin tekee sitten. Siinähän antaa ihan laiskan vaikutelman itsestään. Kun ei ole kiire ja stressi ja pitäisipitäisipitäisi.
Tai sitten sellaisen, että on sujut itsensä ja elämänsä kanssa?
Ja sitäpaitsi, itse olen ainakin sellainen, että saan paljon enemmän aikaiseksi jos ajattelen että ei ole pakko tehdä mitään. Mutta jos aloitan päivän jo stressaantuneena siitä mitä kaikkea pitäisi tehdä, tekeminen on paljon hitaampaa ja vaikeampaa, puhumattakaan siitä että mieliala on paljon kurjempi.
Kysehän ei ole siitä, että elämässä ei ole ikäviä asioita joita joutuu tekemään. Vaan siitä, että ymmärtää että nekin ovat kuitenkin valintoja, ja näin ollen ne kannattaa vain reippaasti hoitaa ja keskittyä sitten mukavampiin asioihin. Tai jos ne tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta, kannattaa miettiä voisiko valita jotenkin toisin.
Ajatuksia herätteli Roosa Murto hesarin kolumnillaan:
http://www.hs.fi/elama/a1415676626096
